Miksei kukaan ystävä, tai sukulainen, tai edes joku tuttu voi mennä naimisiin nyt, kun sitä odotan. Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa itseäni paljon kiinnostavasta kuvausaiheesta, nimittäin dokumentaarisesta hääkuvauksesta. Valitettavasti minulla ei ole itse aiheeseen sopivia kuvia, mutta laitan kuitenkin pari "sinne päin olevaa" kuvaa höysteeksi. Oka Morikawan sivuilta voit käydä katsomassa, miltä hääkuvien tulisi näyttää minun mielestäni. Myös Studio-P.S.V:n sivuilla on hienoja hääkuvia.
Koko kuvausinnostuksenihan lähti käyntiin nimenomaan upeista hääkuvista, joita vaimon, eli silloisen avovaimoni kanssa yhdessä katsottiin ennen omia häitämme. Omat häämme olivat kyllä muuten ihan täydelliset, mutta valitettavasti taloudellinen tilanteemme ei sallinut oikean hääkuvaajan käyttämistä. Jouduimme siis tyytymään häävieraiden ottamiin kuviin, jotka ovat kyllä sinänsä hyviä kuvia, ja herättävät muistoja, mutta kun ne on otettu pokkareilla ja kännyköillä, niin niitä ei voi hyvällä tahdollakaan verrata ammattilaisen kuviin.
Hääkuvaus on ilmeisesti melkolailla uusi villitys suomessa, tai ainakin tavallisten suomalaisten parissa. Ainakaan itse en ole huomannut, että yhdenkään tuttavan tai sukulaisen häissä olisi ollut oikein kuvaaja paikalla. Hautajaisiin kuvaaja ilmeisesti otetaan useammin (jopa itsekkin olen hautajaiset kuvannut). Suurin syy kuvaajan puuttumiseen on varmasti hinta...miksipä muuksikaan joku ei haluaisi häistään hienoja kuvia muistoksi?!
Miksi hääkuvaus sitten maksaa niin paljon? Moni ei varmasti osaa ajatella, että kuvaukseen kuuluu tuhottomasti enemmän hommaa, kuin pelkkä kuvaus hääpäivänä. Kuvauksen etukäteissuunnitteluun menee jo tunteja aikaa. Täytyy pitää palaveri hääparin kanssa, olla yhteydessä bestmaniin ja kaasoon illan ohjelmistosta, käytävä katsomassa paikat etukäteen, ja juhlan jälkeen on katsottava vielä kaikki kuvat läpi, ja tehtävä tarpeelliset korjaukset asiakkaalle meneviin otoksiin. Parhaimmillaan hääkuvaaja saattaa ottaa jopa tuhansia kuvia päivän aikana, joista toimitetaan 100-200 asiakkaalle, näiden valitseminen on pitkä ja uuvuttava prosessi. Lisäksi kuvaajalla on oltava riittävä kalusto, sekä riittävä varakalusto, tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja vaikka elämmekin digiaikaa, niin silti kalustokin kuluu käytössä. Ehkä se kuluu vain noin 0.02€ per laaki, mutta kuluu kuitenkin. Joissakin häissä voi puolestaan olla jopa useita kuvaajia (yleensä kuitenkin "samaa tiimiä"), tai yhdellä kuvaajalla voi olla avustajia mukana. Mainitsemani Oka Morikawa on suomalainen, mutta käy paljon kuvaamassa ulkomailla saakka. Sanomattakin selvää, että tämä on todella kallista lystiä, mutta ei se ole ilmaista suomessakaan ajattaa kuvaajaa satojen kilometrien päästä.
Jos joku naimisiin menossa oleva lukee tätä, eikä pysty/halua maksaa "oikealle hääkuvaajalle", niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi kuvaajaksi häihinne, mikäli se vaan mitenkään aikatauluuni sopii. Minulla ei ole yritystä tai toiminimeä, vaan teen sen harrastuspohjalta. En tietystikään pistä vastaan, mikäli haluatte muistaa minua syntymäpäivänäni, tai vaikka jouluna, mutta lähtökohtaisesti teen nyt ainakin yhden tai kaksi keikkaa ilman palkkiota, ja toimitan kuvat cd/dvd-levyllä hääparille. Tarpeen vaatiessa voin tehdä niistä vaikka kuvakirjan, tai hankkia suurennokset todella edullisesti ja parhaalla laadulla. Nämä palvelut takaa Fotonetti. En ota niistäkään palkkiota, vaan maksatte ainoastaan Fotonetin perimän maksun. Eli rohkeasti vaan yhteyttä: optervo(TÄHÄN MIUKU)gmail.com


0 kommenttia:
Lähetä kommentti