Valokuvausblogi :: Olli-Pekka Tervo

www.optervo.fi

2011-08-22T09:01:00.000-07:00

Tästä se nyt sitten pitäisi lähteä; valokuvaaminen pientä korvausta vastaan nimittäin. On jo pitkään muhinut pään sisässä ajatus, että alkaisin kokeilemaan valokuvausta leipätyön ohessa, ja nyt on jo investoitu kalustoon niin suuri summa rahaa, että pakkohan se on jo välillä tienatakin jotain. Yrityksen perustaminen odottaa silti vielä itseään, vaikka oikeastaan asia on päätetty jo viime keväänä, kun laitoin kaksi järjestelmäkameraa (jos rahan edestä kuvaa, niin pakkohan se on olla varakamera).

Nettisivun osoitteeksi tuli päätettyä http://www.optervo.fi, mutta yrityksen nimen myötä se saattaa vielä vaihtua. Riippuu siitä, että keksiikö tässä jotain nasevampaa nimeä, kuin "Valokuvaus - O.P.Tervo" tai "O.P.Tervo - Valokuvaus". Fotopekka oli mielessä, mutta se on käytössä, samoin Kuvapekka. Pekkakuva ei jotenkin iske muuten. Nämä Pekka-jotain -tyyppiset nimet sopisivat raahelaiseen kulttuuriin, kun meillä on jo noita pekkoja joka lähtöön. Kyyti-Pekka, Vesipekka, Pekkatori, Pekkateatteri...

Foto-Olli kävi kans mielessä, etenkin kun on tässä vanhemmalla iällä oppinut tottelemaan hiukan myös tuota Olli-nimeä (jota ei yksikään sukulaisista tai vanhoista tutuista käytä). Jotenki se tuntuu kuitenkin vieraalta.

Tuo linkittämäni nettisivu on siis vielä epävirallinen, eikä oikeita tilauksia oteta vielä vastaan. Myös hinnasto, tai oikeammin hintalaskuri saattaa vielä elää. Jos kuvaus on ajankohtainen vasta esimerkiksi kuukauden päästä, niin sitten asia järjestynee.

Tämän tekstin perimmäinen tarkoitus on nostaa optervo.fi mukaan googlen hakutulokseen, joten sisältö saattaa ontua hiukan =)

Hyvää alkusyksyä.

Olli-Pekka Tervo

Mallikuvausta -23°C

2011-01-30T00:13:00.000-08:00

Tammikuun 15. päivä kävimme toisen "vakimallini" Jennin kanssa kuvailemassa mallikuvia talvisissa tunnelmissa. Kotona Pattijoella digitaalimittarin elohopea oli laskenut -25 asteeseen. Keli oli kuitenki muuten hieno, ei tuullut, ja aurinko paistoi ~~lämpimästi~~.

Ensimmäinen kuvauspaikka oli Raahen Lapaluodossa sijaitseva vanha silta, jolla ei juurikaan kävijöitä ole talvella. Nytkin se oli ihan ummessa, kun saavuimme paikalle...onneksi itse sillalla ei sitä lunta kovin paljoa ollut. Otin kuvausromppeet autostani, ja aloin virittelemään niitä kuvauskuntoon, paljain käsin tietenkin, kun en osaa hanskat kädessä tehdä mitään. Pakkastakaan ei ollut siellä kuin tuo otsikon -23°. Meinasi pohjois-pohjanmaalaisella alkaa jo usko loppumaan, että noinkohan nuo kaikki nakit tästä reissusta kotiutuu, kun heti alkuun oli jo kaikki sormet kuoliossa.

Otin ensin muutaman kuvan hieman kauempaa, Jennin ollessa sillalla. Tässä vaiheessa yritin epätoivoisesti pitää hanskat kädessä. Noin minuutin päästä tajusin, ettei siitä mitään tule, ja heitin hanskat autoon. Siirryin itsekin sillalle, koska se näytti kestävän.

Viereisessä kuvassa on käytetty melko vahvaa kuvankäsittelyä, paljon kontrastia ja värien haalistamista, eli desaturaatiota. Kuva olisi ollut hyvä ihan omana itsenäänkin, mutta joskus on mukava repäistä jälkikäsittelyssä. Kuvaa ottaessa luonnonvalo tuli heikosti takaa vasemmalta (olimme oikeastaan varjossa), ja salama oli kameran oikealla puolella. Salama on siis omalla jalustallaan, ja se laukaistaan kamerassa olevalla radiolähettimellä (joka maksaa eBayssa reilun 30 euroa). Salama osoittaa itseasiassa mallista poispäin, hopeisen sateenvarjon sisään, ja heijastuu sieltä kohti mallia. Tämä tekee valonlähteestä suuremman, ja hiukan pehmeämmän verrattuna suoraan salamaan. Jos olisin halunnut vielä pehmeämpää valoa, niin olisin käyttänyt valkoista läpiammuttavaa sateenvarjoa.

Otimme sillalla ehkä 30 kuvaa, ja sitten piti päästää Jenni lämmittelemään autoon. Itse jäin ulos kuvailemaan maisemia. Sormet olivat jo turtuneet pakkaseen. Vaihdoin kameraani tuttavalta lainaamani objektiivin (Canon EF 85/F1.8 USM), ja kävin sitten itsekin autossa istahtamassa. Kamera oli ulkona aukinaisessa kameralaukussa. Itselläni on sellainen tapa, että laitan kameran ulkona tiiviiseen muovipussiin, ennenkuin vien sen lämpimään. Tämä estää ilmankosteuden tiivistymistä kameraan. Kameran annetaan olla pussissa niin kauan, että se on lämmennyt riittävästi. Sama pitäisi tietenkin tehdä myös matkapuhelimelle tai mp3-soittimelle...mutta eipä tuu tehtyä. Tässä en nähnyt järkeväksi tuoda kameraa välillä autoon, vaan se sai olla ulkona.

Lämmittelyhetken jälkeen Jenni laittoi päällensä vaimolta ~~varastamani~~ lainaamani takin. Olin jo kauan suunnitellut, että jos käyn talvella ottamassa mallikuvia, niin niissä täytyy olla karvareunushuppu. Takki oli kuulemma lämmin. Räpsimme muutamia kasvokuvia, kun sain sitten idean vieressä olevasta, terroristikuvaksi tituleeratusta otoksesta. Omasta mielestä tässä on jotain sopivasti mystistä, ja tämä on yksi niistä harvoista kuvista, joihin en keksi mitään korjattavaa. Myös kuvan jälkikäsittely mielestäni toimii näin, vaikka tähän sopisi varmaan melkein mikä tahansa käsittely.

Kun olimme ottaneet jälleen noin 30 kuvaa, niin pakkasin kamat autoon, ja vaihdoimme sijaintia kilometrin verran. Minulla oli ollut etukäteen mielessä monenlaisia metsäkuvia, mutta paikalle päästyämme huomasin, että pääkoppa oli tyhjä. Ei irronnut yhtään kunnon suunnitelmaa. Metsä ei vaikuttanut yhtään sellaiselle, kuin olin etukäteen kuvitellut, oli liian tiheää, ja tausta oli joka paikassa toivottoman rauhatonta. Lopulta täytyi antaa periksi ja lähteä pois, ettei malli parka vaan palellu sinne metsään...ajattelin, että haluan ehkä joskus toistekin käyttää samaa mallia. Ja vaikka nyt kuitenkin saatiin otettua hyviä head&shoulders (pää ja olkapäät) -tyyppisiä kuvia, niin seuraavalle metsäkeikalle pitää ottaa vesuri mukaan.

Juttua kirjoittaessani (8 päivää myöhemmin) sormet ovat jo sulaneet, ja taitavat kaikki säilyä. Myös kalusto säilyi vahingoittumattomana. Ei se kova pakkanenkaan tunnu haittaavaan, kunhan ei vaan tuule. Ja ei mulla edes oikeasti sormia palellu, ku vaan noissa asennushommissa metallisiin telineisiin koskiessa.

Ensimmäinen kuvausvuoteni

2011-01-27T09:17:00.000-08:00

Tässä jutussa ajattelin vetää yhteen koko viimevuoden kuvailut. Mitä tuli kuvattua ja mitä jäi käteen. Tästä se lähtee...

9 kuukautta kuvattu, ja yli 11 000 otettua valokuvaa. Kuulostaa paljolle, mutta ei se itseasiassa ole. Ensimmäisen viikon aikana otin 1500 kuvaa, ja neljässä kuukaudessa 8000 kuvaa...eli tahti on ollut sen jälkeen kovasti hiipumaan päin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että innostus olisi hiipunut, vaan sitä, että kaikki on jo kuvattu ;) No ei nyt sentään ihan noin, vaan kyllähän noilla syksyn sateilla, sekä talven pakkasilla on suuri merkitys tässä. Ja eihän näitä samanlaisia sisäkuvia viitsi kovin montaa tuhatta ottaa.

Tässä vieressä on ensimmäinen järkkärillä ottamani valokuva. Paljon huonomminkin olisi voinut kuvaajan uransa aloittaa. Taustahan tuossa on vähän rauhaton, eikä Aaron asuste ole ihan vimosen päälle, mutta muuten tuo on hieno. Kuvan oikeasta reunasta tulee luonnonvaloa kasvoille, ja salama täyttää sopivasti. Meidän nuorimmainen oli pikkusen pipinä, ja siksi yövaatteissa keskellä päivää.

Tätähän se oli alkuun tuo kuvaaminen. Kiusasin lapsia sisällä ja ulkona, ja osansa saivat myös rouva ja naapurien lapset. Useimmiten parhaat otokset ovat salaa otettuja, eikä tällaisia, että yrittää ottaa hyvän kuvan.

Kävin myös kuvaamassa Raahen kaupunkialuetta, sekä jotain "maisemakuvia". Näistä ei kuitenkaan jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Tavallisia tusinaotoksia. Maisemakuvat täytyy ottaa auringon nousun tai laskun aikaan, ja toivoa vielä, että taivaalla on pilviä. Sitten tulee hienoja kuvia.

Kesällä jatkoin lasten jahtaamista kameran kanssa (vai arvaako näin edes nykypäivänä sanoa =/ ), ja hommasin myös sellaisen makrolisäkkeen ötökkäkuvia varten. Jossain välissä hommasin myös oikean loittorengassarjan näihin makrokuvaamisiin, joka sallii tarkennuksen paljon lähemmäs, mutta se ei toiminut kovin hyvin silloisen objektiivini kanssa. Sain kuitenkin muutamia kohtuudella onnistuneita kuvia kimalaisista, kukkakärpäsistä ja tavallisistä kärpäsistä.

Tässä yksi kuva, jossa meidän Veera oikealla, ja sisarukset Petra ja Sara naapurista poseeraavat oikein "Charlie's Angels" -tyyliin =)

Heinäkuussa sain hommattua ensimmäiset strobistitarvikkeet, eli pari sateenvarjoa, salaman ja ison reflan, eli heijastimen. Tein myös taustakangastelineen, ja värjäsin itse yhden taustakankaan. Näin pääsin kokeilemaan studiokuvausta pikkusalamalla. Olin positiivisesti yllättynyt, mitä näinkin vähällä voi saada aikaan.

Vieressä on naapurin Panun 1-vuotiskuva. Tässä salama on kameran oikealla puolella, ja ammuttu hopeisen sateenvarjon kautta. Kameran vasemmalla puolella Panun vieressä oli foliosta tehty heijastin antamassa lisää valoa. Tämä oli yksi onnistuneista otoksista, joita oli yllättävän paljon.

Näiden "studiokuvailujen" jälkeen kävin kuvaamassa myös yhdet hautajaiset. Hautajaiskuvaushan on siinä mielessä paljon helpompaa kuin hääkuvaus, että siinä ei tarvi yrittää ylitaiteellisia kuvakulmia, eikä muutenkaan mitään kikkailuja. Muutamissa kuvissa koitin kuitenkin hakea hiukan taiteellista kuvakulmaa, mutta tilanteeseen sopivalla tavalla. Sain kuvistani todella hyvää palautetta, vaikken itse ollutkaan lähellekään tyytyväinen.

Kesän lopulla kävin myös tuttujen sisarusten, Jenni ja Carita Voutilaisen kanssa ottamassa "mallikuvia" rannalla. Viereisessä kuvassa Carita on valaistu etupuolelta kultaisella heijastimella. Rannalta jäi muistoksi kymmeniä mukavia kuvia, ja se opetti paljon. Tehtyjä virheitä oli useissa kuvissa mm. ylivalottuneet taustat, horisontti meni mallin pään "läpi", rajauksissa oli virheitä, liian vahvoja varjoja, tai liian vähän varjoja/muotoilevaa valoa, sekä väärä kuvauskorkeus monissa kokovartalokuvissa. Noihin ylivalottuneisiin voin puolustukseksi sanoa, että aurinko porotti ihan kirkkaalta taivaalta...ja saatinhan me onneksi paljon hyviäkin otoksia.

Syksyllä liityin Raahen Kameraseuraan, ja siitä saikin heti uusia virikkeitä kuvauksiin. Ensimmäinen yhteinen projekti oli Bio-Huvimyllyn kuvaaminen. Kuvistani tykättiin kameraseurassa, ja neljää niistä käytettiinkin seuran postikorttiprojektissa. Myös Bio-Huvimyllyn nettisivuilla on näitä mun kuvia nähtävillä.

Seuraava mallikuvaus olikin sitten Katri Koskelan kanssa. Katri oli lähestynyt minua sähköpostitse Raahe-netissä olleen ilmoitukseni perusteella, jossa hain malleja kuvauksiin. Vaikka useissa kuvissa olikin upeat syksyiset värit, niin itse tykkään ehkä tästä mustavalkokuvasta eniten.

Samanlaisia virheitä ei enää niinkään tullut, mitä aiemmassa rantakuvauksessa, mutta kaluston kanssa oli hiukan ongelmia. Loppujen lopuksi saatiin tältäkin reissulta kuitenkin runsaasti onnistuneita otoksia.

Syksyn aikana sain jopa yhden kerran lähdettyä kuvaamaan silloin, kun ulkona näyttikin kuvaukselliselta. Yleensä ottaen tahtoo nämä aamu- ja ilta-auringot mennä perheellisellä ohitse, vaikka juuri silloin pitäisi olla passissa jossain hyvällä paikalla. Viereinen kuva on yksi niistä, joita tällä reissulla otin. Muutama muukin oli varsin hyviä...lähes tyytyväisyyttä hipovia.

Loppusyksystä ei oikeastaan ollut muuta maininnan arvoista kuvausreissua, kuin tuo yksi kerta, kun kävin kuvaamassa näitä ensilumia. Siltä reissulta tuli muutama ihan kiva kuva, mutta ei mitään ihmeellistä. Vieressä yksi...miksei sitä osaa kantaa jalustaa mukana.

Syksyn aikana meillä oli kameraseuran näyttely kirjastolla, jossa oli multa neljä kuvaa seinällä, sekä pari vähän erikoisempaa asettelua. Toisessa oli yksi noista rannalla otetuista mallikuvista, ja se oli laitettu pöydälle lasin alle, ja lattialla oli sitten 3x3 pienemmän "potretin" kokonaisuus puukehikossa hiekkaan aseteltuna.

Loppuvuodestapa sitä ei sitten ollutkaan muuta ihmeellistä, kuin Caritan ja Villen joulukorttikuvat. Toki kuvasin joulukoristeita, serkun 30v-synttärit, joulujuhlat jne., mutta tämä oli ainoa normaalista poikkeava. Carita siis pyysi minua kuvaamaan hänet ja poikaystävänsä joulukorttia varten, ja tottakai sitä lähdetään, kun pyydetään. Kuvauspaikka oli Caritan pieni kerrostalokaksio, joten ahdasta oli. Kuvissa oli taustana valkoinen betoniseinä, ja luonnonvaloa tuli ikkunasta. Lopusta valaistuksesta huolehti tuo kolmenkympin Kiinanihme, Yongnuo-pikkusalama ja hopeinen sateenvarjo.

Saatiin hyvät korttikuvat, ja otin lopuksi vielä pari kuvaa Caritasta yksinään. Yläpuolella yksi parhaista ottamistani "potreteista".

Siinäpä se oli tiivisteltynä ensimmäinen, tosin vajaa kuvausvuoteni. En tiedä oliko tuossa mitään järkeä, mutta tulipahan kirjoitettua. Jatkossa kirjoittelen kuvausreissuista yksityiskohtaisemmin. Pittää vissiin muutenki alakaa kirijottaan niinku puhhuu, ku rouvvaa kuulemma vähä häirihtee, ku kirijotan kirijakielellä ;)

Me mennään naimisiin

2011-01-27T03:02:00.000-08:00

Miksei kukaan ystävä, tai sukulainen, tai edes joku tuttu voi mennä naimisiin nyt, kun sitä odotan. Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa itseäni paljon kiinnostavasta kuvausaiheesta, nimittäin dokumentaarisesta hääkuvauksesta. Valitettavasti minulla ei ole itse aiheeseen sopivia kuvia, mutta laitan kuitenkin pari "sinne päin olevaa" kuvaa höysteeksi. Oka Morikawan sivuilta voit käydä katsomassa, miltä hääkuvien tulisi näyttää minun mielestäni. Myös Studio-P.S.V:n sivuilla on hienoja hääkuvia.

Koko kuvausinnostuksenihan lähti käyntiin nimenomaan upeista hääkuvista, joita vaimon, eli silloisen avovaimoni kanssa yhdessä katsottiin ennen omia häitämme. Omat häämme olivat kyllä muuten ihan täydelliset, mutta valitettavasti taloudellinen tilanteemme ei sallinut oikean hääkuvaajan käyttämistä. Jouduimme siis tyytymään häävieraiden ottamiin kuviin, jotka ovat kyllä sinänsä hyviä kuvia, ja herättävät muistoja, mutta kun ne on otettu pokkareilla ja kännyköillä, niin niitä ei voi hyvällä tahdollakaan verrata ammattilaisen kuviin.

Hääkuvaus on ilmeisesti melkolailla uusi villitys suomessa, tai ainakin tavallisten suomalaisten parissa. Ainakaan itse en ole huomannut, että yhdenkään tuttavan tai sukulaisen häissä olisi ollut oikein kuvaaja paikalla. Hautajaisiin kuvaaja ilmeisesti otetaan useammin (jopa itsekkin olen hautajaiset kuvannut). Suurin syy kuvaajan puuttumiseen on varmasti hinta...miksipä muuksikaan joku ei haluaisi häistään hienoja kuvia muistoksi?!

Miksi hääkuvaus sitten maksaa niin paljon? Moni ei varmasti osaa ajatella, että kuvaukseen kuuluu tuhottomasti enemmän hommaa, kuin pelkkä kuvaus hääpäivänä. Kuvauksen etukäteissuunnitteluun menee jo tunteja aikaa. Täytyy pitää palaveri hääparin kanssa, olla yhteydessä bestmaniin ja kaasoon illan ohjelmistosta, käytävä katsomassa paikat etukäteen, ja juhlan jälkeen on katsottava vielä kaikki kuvat läpi, ja tehtävä tarpeelliset korjaukset asiakkaalle meneviin otoksiin. Parhaimmillaan hääkuvaaja saattaa ottaa jopa tuhansia kuvia päivän aikana, joista toimitetaan 100-200 asiakkaalle, näiden valitseminen on pitkä ja uuvuttava prosessi. Lisäksi kuvaajalla on oltava riittävä kalusto, sekä riittävä varakalusto, tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja vaikka elämmekin digiaikaa, niin silti kalustokin kuluu käytössä. Ehkä se kuluu vain noin 0.02€ per laaki, mutta kuluu kuitenkin. Joissakin häissä voi puolestaan olla jopa useita kuvaajia (yleensä kuitenkin "samaa tiimiä"), tai yhdellä kuvaajalla voi olla avustajia mukana. Mainitsemani Oka Morikawa on suomalainen, mutta käy paljon kuvaamassa ulkomailla saakka. Sanomattakin selvää, että tämä on todella kallista lystiä, mutta ei se ole ilmaista suomessakaan ajattaa kuvaajaa satojen kilometrien päästä.

Jos joku naimisiin menossa oleva lukee tätä, eikä pysty/halua maksaa "oikealle hääkuvaajalle", niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi kuvaajaksi häihinne, mikäli se vaan mitenkään aikatauluuni sopii. Minulla ei ole yritystä tai toiminimeä, vaan teen sen harrastuspohjalta. En tietystikään pistä vastaan, mikäli haluatte muistaa minua syntymäpäivänäni, tai vaikka jouluna, mutta lähtökohtaisesti teen nyt ainakin yhden tai kaksi keikkaa ilman palkkiota, ja toimitan kuvat cd/dvd-levyllä hääparille. Tarpeen vaatiessa voin tehdä niistä vaikka kuvakirjan, tai hankkia suurennokset todella edullisesti ja parhaalla laadulla. Nämä palvelut takaa Fotonetti. En ota niistäkään palkkiota, vaan maksatte ainoastaan Fotonetin perimän maksun. Eli rohkeasti vaan yhteyttä: optervo(TÄHÄN MIUKU)gmail.com

Rebirth

2011-01-26T07:19:00.000-08:00

Hei kaikille,

Päätin aloittaa blogini täysin puhtaalta pöydältä, ja poistin kaikki vanhat jorinat. Eipä tuossa viimevuodelle hirveän montaa tekstiä ollutkaan. Uudelle blogille mulla ei ole vielä ihan selkeää kuvaa, että millä tyylillä tätä lähden pitämään, mutta pari ideaa on ainakin. Aika näyttää, että mihin tämä lähtee kehittymään. Tarkoitus olisi vähintään kirjoittaa jotain reportaasia aina, kun käyn "kuvauskeikalla", tai hankin jotain uutta kuvausrompetta. Pari aloittelijoiden tutoraaliakin olisi mielenpäällä, mutta saa nähdä miten aika ja innostus niihin riittää. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa kerron hiukan taustoja valokuvausinnostuksestani. Ensimmäisen kuvausvuoteni "kohokohdista" kirjoittelen puolestaan jonkinlaisen tiivistelmän piakkoin.

Valokuvauksenhan aloitin varsinaisesti vasta huhtikuussa 2010. Se tais olla 23.4., kun hain kameran postista. Valokuvaus on kuitenkin kiinnostanut mua oikeastaan aina. Tuo kiinnostus on ollut yleensä lähinnä toisten ottamiin kuviin, enkä koskaan edes ajatellut, että voiskohan sellaisia kuvia saada itsekkin otettua. Ensimmäisen kerran mulla oli lyhyt etsikkoaika valokuvaukseen tuossa 2002 syksyllä, kun esikoisemme oli jo sen ikäinen, että se alkoi touhuamaan paljon itsekseen. Näinpä hankin ensimmäisen digipokkarin, 3 megapikselin Olympus C-300Z:n. Jo tuolloin, kuvien "laatu" parani huomattavasti, verrattuna filmipokkarilla otettuihin kuviin. Sana laatu on siksi lainausmerkeissä, ettei kuvien laatu todellisuudessa parantunut, vaikka kuvat olivatkin parantuneet esteettisesti. Filmillähän noita megapikseleitä on aivan tuhottomasti enemmän...jos näin voidaan sanoa. Myös dynamiikka on filmillä ihan eri tasolla.

Tuo ensi-innostus jäi kuitenkin sille asteelle, että kuvia vain otettiin paljon aiempaa enemmän, keskittymättä kuitenkaan edes valokuvauksen perusasioihin. Oli mulla ehkä jotain yritystä jäätyneistä kukista ja jäähileistä, mutta tuon kameran suorituskyky ei riittänyt tuota innostusta jatkamaan.

Toinen etsikkoaika oli 2007 joulukuussa, kun ostimme 7.1 megapikselin Canon Ixus 75 -kameran. Tuokin on sinänsä jännä, että suurempi näyttö, sekä muutama megapikseli enemmän, sai innostuksen palaamaan. No onhan se tietenkin selkästi nopeampi toiminnoiltaan, mutta kuitenkaan tuolla Ixuksella ei tule yhtään sen parempia kuvia, etenkään sisätiloissa. Tämäkin innostus jäi kuitenkin perhekuvien räpsimisen asteelle.

Kolmas ja viimeinen etsikkoaika oli viime vuoden keväällä. Olimme päättäneet kihlattuni/avovaimoni kanssa lopettaa kymmenen vuoden kihlauksen, sekä 14 vuoden seurustelun, ja mennä vihdoin naimisiin. Häitä järjestellessä sitä törmäsi sitten myös dokumentaariseen hääkuvaukseen, ja sitä kautta alkoi miettimään, että miksi ne omat kuvat ovat vieläkin niin huonoja. Tottakai kalustossa oli hirveä ero (vieläkin on), mutta oli siinä muutakin. Näinpä sitten lainasin kirjastosta pari kirjaa, joissa käytiin läpi ihan perusasioita kuvaamisesta.

Seuraavaksi aloin tutkimaan, että mitä eroa on eri järkkäreiden välillä. Luin testejä ja käyttäjäkokemuksia netistä, ja sain sitten parissa viikossa arvottua, että ostan Canon 550D:n. Todellisuudessa mikä tahansa näistä edullisemmista järkkäreistä ajaa saman asian, sillä eroa syntyy vasta, kun mennään täysikennoisiin, ja huomattavasti kalliimpiin ammattilaiskameroihin. Ei siis kannata katsoa megapikseleitä, eikä ISO-arvoja, vaan itselle sopivaa hintaa, ja käyttöergonomiaa. Kukaan ei tarvi yli kahdeksaa megapikseliä...suurimmalle osalle riittäisi jo viisi. Itseasiassa suuri megapikselimäärä on vain haitaksi, ja vaatii kameran optiikalta paljon enemmän. Nykyisten pokkarien, tai esim. Nokia N8 kännykän 12 megapikseliä, ovat huomattavia ylilyöntejä, joista ei ole muutakuin haittaa. Todellinen erottelukyky taitaa jäädä siitä reilusti. Kirjoittelen jossain vaiheessa kameroista enemmän, ja autan myös mielelläni, jos joku harkitsee järkkärin tai vaikka vain pokkarin laittoa.

Anyway, tällä tiellä sitä nyt ollaan. Olen kokeillut pintaraapaista mahdollisimman montaa eri aluetta mm. makro-, strobisti-, maisema-, hautajais- ja "studiokuvausta". Kaikkein omimmalle tuntuu nämä strobistikuvailut, eli pikkusalamalla/salamoilla kuvailut. Eniten hakusalla on ehkä puolestaan maisemakuvaus. On hirvittävän vaikea saada otettua kiinnostavia maisemakuvia, oli sitten luonnon helmassa, tai urbaanissa ympäristössä. Maisemakuvissa myös "tuurilla" on iso asema. Pitää sattua oikeaan paikkaan oikealla hetkellä, eikä haittaisi, vaikka asuisi vielä jossain järvi-/metsämaisemissa. Kaikki valokuvauksen osa-alueet kuitenkin kiinnostavat, ja seuraavaksi olisi tarkoitus kuvata vanhalla filmijärkkärillä, ja kehittää filmi sekä kuvat itse. Olisi myös erittäin mukavaa päästä kokeilemaan dokumentaarista hääkuvausta (jos olis sellaista tarjolla, niin ottakaa yhteyttä!).

Kuviini en ole itse vielä lähellekkään tyytyväinen, vaikka ehkä välillä tuleekin sellaisia kuvia, että kerkeää jo hetken aikaa luulla onnistuneensa täydellisesti. Uskon, että tässäkin pätee voimaharjoittelusta tuttu lausahdus "kehitys loppuu tyytyväisyyteen", eli on hyvä olla kriittinen omaan tekemiseensä. Aina pitää pystyä parantamaan. Ja vaikka tiedostankin kalustoni olevan hädin tuskin harrastajatasoa, niin vastaavalla kalustolla ottavat jotkut kuitenkin parempia kuvia.